Ihanaa, kun on kesäloma! Olisi kuitenkin moninkertaisesti ihanampaa, jos olisi ääni, eikä olo olisi näin "ihana". Kuka käskee mennä vilustuttamaan itsensä koulunpäättäjäispäivänä? :P Ai ai, typerä minä. No, on tämäkin parempi kuin se, että eräs kaverini olisi jäätynyt kuoliaaksi. Kaveriahan ei jätetä, kävi miten kävi.

No, nyt on sitten sekin sirkus ohi, nimittäin peruskoulu. Tuli kieltämättä hieman omituinen olo päättäjäisissä. Halailin sellaisia ihmisiä, joista en erityisemmin pidä, ja jotka hyvin luultavasti eivät pidä minusta. En tiedä, mikä minussa on - ehken ole sellaista halailijatyyppiä - mutta kaikki olivat niin kamalan hämmästyneitä mennessäni halaamaan heitä. Kaikkein ylpein itsestäni olin siinä vaiheessa, kun menin halaamaan entistä ihastustani (siis jostain puolentoista vuoden takaa). Hän oli todella hämmentynyt, kuten minäkin (en ollut nähnyt häntä puoleen vuoteen, ja silloinkin vilaukselta). Ystäväni meni halaamaan häntä ensin, ja totesin vain hänen jälkeensä tyyliin "uskallatko halata muakin". No, uskalsihan hän, mutta oli muuten yksi omituisimmista hetkistä koko elämäni aikana.

Yllättävää kyllä, en itkenyt paljoakaan. Kuvittelin, että olisin itkenyt koko juhlan ja ripsarit olisivat levinneet jo juhlan alkuvaiheessa, mutta ei. Jäähyväislaulun aikana minulle tuli itse asiassa aika hyvä fiilis. Suvivirsi tosin pilasi sen hetken, mutta itkun sijaan minulle tuli vain paha olo. Varsinainen paha olo laukesi vasta siinä vaiheessa, kun kotiluokassamme ollessa kävin halaamassa entistä parasta ystävääni. Se tuntui niin oudolta - kaikki ihanat ja kamalat muistot vain kaatuivat niskaan. Hassua oli, ettei hän itkenyt lainkaan. Olen aina ihmetellyt sitä hänessä - en muista koskaan nähneeni hänen itkeneen. En tiedä, hän on muutenkin ollut aina tavallaan niin vakavamielinen.

Todistuksesta ei löytynyt mitään sen suurempia yllätyksiä (pari numeroa oli noussut yllättävällä tavalla). Suurin ylpeydenaiheeni on äidinkielen kymppi päättötodistuksessa - kaikkien äidinkielennumeroideni keskiarvo oli sellaiset 9.4, eli periaatteessa olisin voinut saada ysinkin. Minun täytyy kyllä sanoa, että rakastan entistä äidinkielenopettajaani niin paljon (okei, ei mitään kaksimielisyyksiä, kiitos!). Luultavasti en koskaan elämässäni tule saamaan hänenkaltaistaan opettajaa. Hän on sellainen persoona, ettei sellaisia löydy joka kulman takaa. Toivon sydämestäni, että tuleva äidinkielenopettajani on hyvä tyyppi, minulle tulee nimittäin muuten auttamattomasti ikävä peruskouluun.

Muutenkin, äidinkieli on noussut yläasteen aikana ehdottomaksi lempiaineekseni - ehkä se on opettajankin ansiota osaksi. Seitsemännellä luokalla tuntui kamalan vaikealta saada aikaan aine otsikosta, mutta nyt kykenisin kirjoittamaan mistä tahansa niistä aiheista. Nyt yhdeksännellä luokalla on tullut kirjoitetuksi paljon, ehkä enemmän kuin koskaan. Kuitenkin minun on pakko sanoa, että nykyään voin sanoa pitäväni jopa niiden iänikuisten analyysien kirjoittamisesta. Kun kasvaa henkisesti, saa paljon enemmän irti jostain kirjasta kuin olisi joskus aiemmin saanut. Pystyy tulkitsemaan jonkun teoksen aiheen, vaikkei siitä olisi mainittu sanallakaan koko pitkän luku-urakan aikana. Ehkä juuri sen takia olen niin kiitollinen siitä, että meidät on laitettu kirjoittamaan niin paljon.

Tuo kuvaa aika hyvin tänhetkistä olotilaani. Vaikka en tiedä, mitä muuta voisi olettaakaan, kun musikaalin ensi-ilta on huomenna, yksi esseekin pitäisi palauttaa ja pari analyysia, enkä ole tehnyt viikkoon mitään muuta kuin kirjoittanut ja ollut harjoituksissa. Eli ei mitään stressiä, näillä mennään. :P Näin rehellisesti sanottuna minua ei stressaa paljoakaan oikeesti. Ei ainakaan ennen kuin huomispäivänä mennessäni sinne täyteen härdelliin pyörimään. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Minusta on tainnut tulla joku ihmeellinen kapinallinen nuori. Tappelen koko ajan ja kaikkien kanssa (nytkö vasta se murrosikä tuli, ei voi olla totta!) ja kaikki ärsyttää. No, ärsytys saattaa johtua pienestä paineesta ja jännityksestä (joka tietenkin on eri asia kuin stressi) ja väsymyksestä. Pitäisi tehdä kaikkea, mutta kun ei jaksa ja ei huvita ja on miljoona muutakin asiaa tehtävänä. Ja ärsytys johtaa räjähtelyyn ja v*ttuiluun muille ihmisille, mikä johtaa riitoihin, mikä johtaa suurempaan ärsytykseen. Mikä noidankehä. Viimeksi eilen kuuntelin äitini saarnaa aiheesta Hyväntuulisuus ja Kohtelias Puhetapa. Voi varmaan arvata, miten Hyväntuulinen olin sen jälkeen.

Ja tämän totaalisen sekoilun laitan aivan suoralta kädeltä väsymyksen piikkiin. Tunnen kirjoittavani aivan höpöjä koko ajan. ;D Olen vain oikeasti niin väsynyt JA väsynyt JA niin helvetin väsynyt. Anteeksi ruma sana, mutta niin se on. Olen niin onnellinen tämän pyörityksen ollessa ohi. Tai no, en. Sitten täytyy palata takaisin koulunpenkille ja tehdä se #?!@## fysiikan koe. Mutta ruotsi ainakin loppuu, jos ei muuta positiivista voi sanoa. Maikkamme on nimittäin yksi niistä maailman ihanimmista. *enkuli*

Maanantai taas. Miten minusta tuntuu, että kirjoitan blogiini aina maanantaisin? Ehkä tämä on juuri se oikea päivä. Tai ainakin juuri se päivä, jona on aivan pakko päästä koneelle kamalan koulupäivän jälkeen - enpä tiedä. Vai kuka muka tosissaan voi sanoa kestävänsä kolme tuntia kieliä iltapäivällä viimeisenä? Tuskin kukaan. Toisaalta taitaa olla aivan sama, mitä silloin viimeisillä tunneilla on, kuitnekin nimittäin on aivan kamala nälkä ja aivojen vireystaso jossain nollan alapuolella.

Taisin saada tänään riidan aikaan kaverini kanssa ja aivan naurettavasta aiheesta. Tai no, riidan ja riidan, mutta kuitenkin suutuin hänelle todella paljon ainakin hetkeksi. Yksi ystäväni oli nimittäin tänään tullut kouluun aivan kamalan kipeänä ja niinpä tämä mahdollisesti minulle suuttunut kaveri alkoi valittaa enemmän ja vähemmän siitä, miten häntä oli välittömästi alkanut sattua kurkkuun kaverini nähdessään. Totesin tähän vain sillä tavalla, että minä en ainakaan halua tulla kipeäksi, sillä olen lähdössä pohjoiseen perjantaina AUTOLLA, mikä tarkoittaa meiltä melkein kahden päivän automatkaa. Sanottuani tämän kurkkukivun saanut kaverini vain totesi, että tämä on kosto ja yski suoraan päin naamaani. Olin vähän silleen, että aha. Sen lisäksi, että hänen reaktionsa oli mielestäni todella lapsellinen, en voinut olla toteamatta ääneen, että olipa todella kiva juttu. Sanoin kaverilleni vihaiseen sävyyn, ettei hänen kurkkukipunsa ole minun vikani ja että on hänen osaltaan todella reilua yrittää tahallaan saada minut sairastumaan. Kaverini vain totesi, että tulisin joka tapauksessa kipeäksi, koska kaksi muutakin kaveriani ovat kipeinä, mutta hän ei ymmärtänyt pointtia. En muista tarkkaan, mitä sanoin hänelle (ei ollut mielestäni mitään edellisistä virkkeistäni poikkeavaa), mutta sitten hän vain yhtäkkiä tiuskaisee, että mikä minun ongelmani on ja kääntyy poispäin. Mikäköhän mahtaa olla minun ongelmani? ;P
Voin sanoa sillä hetkellä olleeni melkoisen vihainen. Puhuimme siinä vielä jotain, mutta lähdin sitten syömään toisten kavereideni kanssa, enkä eri paikoissa olevien tuntiemme takia nähnyt häntä enää myöhemmin tänään. Että silleen.

Tulin tuossa eilen miettineeksi, mitä oikeasti haluaisin tehdä tulevaisuudessa ja mitkä ovet pitkän tähtäimen tavoitteeni kussakin asiassa. Muiden asioiden tavoitteet eivät olleet niin selkeitä - eivät edes intohimoni kirjoittamisen - mutta yhden asian osasin sanoa suoralta kädeltä. Urheilussa pitkän tähtäimen tavoitteeni on päästä jonain päivänä pelaamaan samassa joukkueessa erään seurassamme pelaavan tytön kanssa, joka on rehellisesti sanoakseni paras lajimme pelaaja, jota osaan oikeastaan sanoa nimeltä. Meillä ei oikeastaan ole ikäeroa kovin paljoa (ainakaan luultavasti), mutta hän on pelannut luultavasti noin viisi suotta kauemmin kuin minä. En tiedä, miksi tämä on juuri se tavoitteeni, mutta se kuitenkin on. Ja tavoite on niin sanoakseni aikas kova. ;)

Miten yksi pieni asia voikaan parantaa koko päivän? Uskokaa tai älkää, niin se on. Tänään on taas ollut aivan tyypillinen maanantai, iki-ihanat fysiikan kokeet ja kaikkia enemmän ja vähemmän ihania aineita. Lisäksi olen kaiken piristykseksi yrittänyt miettiä lukioaineita, mitä otan ja milloin (uskokaa tai älkää, se on todella hankalaa). Miten niitä kivoja vaihtoehtoja voi olla niin järjettömästi, voisin ainakin ihan ilman mitään ongelmia valita itselleni 120 kurssin edestä lukioaineita, mutta se olisi aika varmaan lähestulkoon mahdoton tehtävä suorittaa edes neljässä vuodessa (tai no, ehkä tuurilla siten). Täytyisi ajatella omaa tulevaisuutta, sitä, mitä haluaisi tehdä. Ehkä vähän sitäkin, mikä voi olla tulevaisuudessa hyödyllistä. mutta kaikkein hankalin asia on se, että olen kiinnostunut sekä kielistä ja matematiikasta. Ja äidinkielestä. Ja viestinnästä. Siinä tosiaan on pulma kuin toinenkin ratkottavaksi.

Tein tuossa aikaisemmin iltapäivällä ihan sellaisen koevedoksen siitä, mitä voisin haluta opiskella lukiossa. Tein sen lähinnä kiinnostuksieni pohjalta ja huomasin suureksi järkytyksekseni, että jos lähtisin oikeasti tekemään lukujärjestykseni mukaan, opiskelisin lukion aikana yhteensä 34 tuntia äidinkieltä ja muita kieliä. Matemaattisluonnontieteelliset aineet olivat aikas vähissä (olisin ottanut tasan yhden ylimääräisen bilsan ja fysiikasta tähtitieteen, pitkä matikka kuitenkin luonnollisesti). Loput olivatkin sitten suurimmaksi osaksi viestintään liittyviä ja taideaineita. Kurssien yhteenlaskettu määrä oli jotain 80 luokkaa. Mukana oli omien mielenkiinnon kohteitteni lisäksi yksi pitkän matematiikan kertauskurssi. Ettei hyvin mene, tulee kova valinta. Mutta onneksi valintaan on vielä jonkin aikaa.

Kaiken tämän lukioainesähellykseni lisäksi sain tänään pakit, nimittäin eräältä kesätyöpaikalta. En oikeastaan edes jollain tapaa odottanut heidän ottavan minua kesätöihin, mutta ainahan se harmittaa, vaikka kieltäytyminen olisikin ystävällinen. Ja nyt on sitten yksi hakupaikka vähemmän, mikä sinänsä hankaloittaa asiaa (työ kuitenkin oli niinsanotusti suhteellisen siisti).

Pohdittuani kaikenlaista erittäin syvällistä ja piristävää olin jo melko kukkaisella tuulella, kunnes satuin tuossa äsken vilkaisemaan yhtä kirjoitustani ja huomasin yllätyksekseni, että sitä oli kommentoitu - eikä mitenkään kamalan negatiivisesti (suomennos= sain positiivista palautetta). Voin sanoa, että tunsin itseni sillä hetkellä samaan aikaan äärettömän onnelliseksi, otetuksi ja ylpeäksi itsestäni. Se on oikeasti mahtava tunne, kun saa positiivista palautetta - tai palautetta yleensä. Ei siinäkään mitään, että sitä saa koulusta, mutta kun oikeasti kuulee jonkun kehuvan omaa aivan itse keksimäänsä stooria, se on... uskomatonta. Eli jos todella haluatte tehdä yhden pienen suuren teon, lukekaa ihmisten tekstejä ja antakaa palautetta. Se on pieni vaiva, mutta saattaa olla asia, joka auttaa pelastamaan kamalimmankin päivän (nimimerkillä kokemusta on).

Kyllä voikin olla raskasta istua tietokoneella. Olen nyt etsinyt itselleni kesätöitä melkein kolme päivää putkeen ja alkaa jo tuntua jossain - hartiat tuntuvat olevan kamalan jumissa. CV:tä tehdessä alkaa lähinnä naurattaa, kun katsoo työkokemukselle ja koulutukselle varattua kohtaa (kumpaakaan ei ihan kamalasti löydy). Lisäksi olen tässä tänään itseopiskellut netistä HTML:n käyttöä, sillä minua oikeasti nolottaa, koska en osaa sitä yhtään. :P Ihan kivasti se tuntuu sujuvan, joskaan en ole mitään kamalan vaikeita harjoitellut. Katsoo nyt, jos saan jossain vaiheessa tehtyä tännekin itselleni sivupohjan...

Voisi kuvitella, että kun ei ole yli kuukauteen oikeastaan ajatellut jotain ihmistä enempää kuin korkeintaan pari kertaa, olisi unohtanut hänet. Kuitenkin tuo kyseinen mieshenkilö hyppäsi ajatuksiini yllättäen viime yönä nukkuessani. Olin jo niin sanotusti päässyt hänestä yli, kaikki sydäntä raapivat muistot olivat haalistuneet ja pystyin oikeastaan katsomaan häntä ajattelematta mitään erityisempiä - tuntuu aivan uskomattomalta, kun ajattelee kyseessä olevan niinkin tunteellinen ja samassa ihastuksessa roikkuva ihminen kuin minä. Kuitenkin olen koko tämän päivän kärsinyt lievästi sanottuna todella pahasta ahdistuksesta, koska en nähnyt häntä kertaakaan. Se olisi ehkä auttanut, saanut minut avaamaan silmäni ja toteamaan kylmän totuuden, mutta ei. Sitä paitsi uni ei ollut edes paha - se sai jollain tapaa minut hyvälle tuulelle. Kuitenkin sen loppu oli jotenkin niin... totuudenmukainen. Jollain tapaa. Olisin halunnut nähdä hänet tänään tajutakseni, että se todella oli pelkkää unta - mielikuvitusta. Vaikka sitähän se olikin. Mutta kuitenkin minun on hankala ajatella asiaa niin.